Wallas Marin Oy

Wallas-Marin on yksityinen, vuodesta 1972 toiminut yritys, jonka tiloista Kaarinasta löytyvät niin tuotekehitys- kuin valmistusosastotkin. Wallas-Marinin liedet ja uunit tunnetaan hyvin mm. veneilijöiden ja mökkeilijöiden keskuudessa.

Yrityksen tuotteet ovat korkealaatuisia, joka muodostuu tuotteen jokaisen osan käyttövarmuudesta. Siksi yrityksen henkilökunnan ammattitaito sekä osaaminen ovat yritykselle tärkeä asia.

Wallas-Marinin valmistus- ja materiaalihallintapäällikkö Pasi Peltonen kertoo, että yhtiön tuotannosta noin 60 % valmistetaan helmikuun ja kesäkuun välisen aikana. Tästä sesonkiluontoisuudesta johtuen vuokratyövoiman käyttö on järkevä ratkaisu. Wallas-Marin on ollut Personaalin asiakas jo kolmen vuoden ajan.

”Vuonna 2005 olimme vuokranneet muutaman metallityöntekijän Personaalista. Kevät 2006 oli meille kovaa kasvun aikaa ja Personaalin kautta tulleita työntekijöitä oli jo viisi. Metallitöiden lisäksi he tekivät kokoonpano- ja pakkaamotyötä”, kertoo Peltonen. ”Yhteistyömme on jatkunut ja Personaali on rekrytoinyt palvelukseemme muun muassa varasto- ja tuotantohenkilöitä sekä yhden toimihenkilön.”

Pasi Peltonen kertoo vuokratyövoiman käytön ja yhteistyön Personaalin kanssa osoittautuneen todella toimivaksi ja hyväksi ratkaisuksi. ”Kyllä. Yhteistyö Personaalin kanssa on avustanut meitä työn sesonkiluontoisuudessa ja pikaisissa henkilöstötarpeissa. Lisäksi olemme säästäneet valtavasti työtunteja, koska Personaali hoitaa määräaikaisten työntekijöiden etsimisen puolestamme. Soitto Personaaliin on riittänyt ja aina on osaava työntekijä tullut paikalle, kun on tarvittu” naurahtaa Peltonen. Hän jatkaa ”Kaikki on hoitunut puhelimella ja sähköpostilla. Rutiineja on työtuntilistan allekirjoitus kahden viikon välein. Annan arvoa homman toimivuudelle omien kiireideni keskellä.”