Rekrytointi

Personaalilla on kokemusta erilaisista ja erikokoisista rekrytointiprojekteista. Uskomme vahvasti tapaamme toimia ja tehostaa asiakkaidemme henkilöstöhankintoja.

Uuden työntekijän valinta kannattaa tehdä mahdollisimman huolellisesti, koska jokainen työntekijä vaikuttaa osaltaan yrityksen tulevaisuuteen. Henkilövalintaan vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi vaadittava osaaminen ja aiempi kokemus sekä olemassaolevan työyhteisön asettamat toiveet ja vaatimukset työntekijän persoonalle ja työskentelytavoille. Rekrytoinnin onnistumiseen vaikuttaa edellä mainittujen tekijöiden lisäksi myös rekrytoinnin apuna käytettävät välineet, työmarkkinatilanne ja aikataulu.

Rekrytointipalvelumme käyttäjät voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa täysipainoisesti, kun me hoidamme rekrytoinnin heidän puolestaan. Näin säästyy sekä aikaa että rahaa. Asiakkaamme saavat käyttöönsä vankan ammattitaitomme ja asiantuntemuksemme, jotka parantavat rekrytointien onnistumisprosenttia huomattavasti. Huolehdimme myös asiakkaidemme imagosta olemalla säännöllisesti yhteydessä kaikkiin hakijoihin prosessin aikana, jolloin hakijoille jää yrityksestä positiivinen ja luotettava kuva. Takaamme rekrytoinnin onnistumisen; jos valittu henkilö ei osoittaudukaan sopivaksi, rekrytoimme veloituksetta uuden henkilön tilalle.